Taidegraafikko Mari Aspolan Riitta

Riitta on taiteilijanukkehuutokaupassa 10.5.-10.6. 2014

Kiitos Marille ja Tero-vaarille! Tuitte yhdessä UNICEFin rokotuskampanjaa 60 eurolla.

Riitan grafiikansalkussa on Vanha-Rauma-aiheisia vedoksia ja muita tarvikkeita.

Katselin ensin vähän sivusta, ennenkuin asia oikeasti sai minut vauhtiin, hitaasti kylläkin kuten tapani on. Opin mollaa tehdessä uusia ompelemisen niksejä.Vartaloa ommellessa ja täyttäessä ei ollut minkäänlaista valmista mielikuvaa, millainen mollanpitäisi olla. Sain ohjeita hiuksia varten. En kuitenkaan toiminut niin, vaan järkeilin polkkatukkaa todeten, että hiukset kasvaa koko pääkopasta. Niinpä hiukset saivat tutunoloisen luonteen, minä takaa, siis minä mollana, omakuva!

Nyt oli idea selvä. Taidegrafiikkani on jatkuvaa omakuvaa, olkoon aihe mikä

tahansa. Mutta tämä onkin 'oikea' omakuva, Riitta, Itä-Suomen tyttö.

 

Kasvojen tekoa pelkäsin, vanha vamma Ateneumin ajoilta saakka. Mutta sainpas

kuitenkin valmista. Punaiset rillini olisivat kuuluneet ehdottomasti kuvaan,

mutta luonnostelevat rautalankarillit saivat nyt jäädä; olinhan röntyillyt

polkupyörän kanssa ja samalla menettänyt em. rakkaat rillini. Siis

onnettomuuteni antaa ilmettä prosessille!

Omakuva näkökulma hallitsee niin tekemistä, että täytyy löytää marimekkoa

mekoksi. Kangas on oman äitini ensimmäistä mekkoa, sen hihaa, vuodelta 1954!

Ompeleminen pelottaa. Niinpä tueksi tulee ystäväni naapurista, joka tukee ja

auttaa. Hänestä, Seijasta tuli tietysti nyt Riitaksi nimetyn mollan kummi.

Napinlävet on vaikea tehtävä, sen saa tehdä Tero, aviomieheni. Loppuyllätys

näkyy valmiissa mekossa.

Riitta norkoilee mielellään tekijänsä grafiikan äärellä, näyttääolemustaan, näyttää valmiilta, mutta ei suinkaan ole sitä. Puuttuu jotain vielä... Prosessin on jatkuttava.

Alusvaatteet ommellaan tyttärentyttäreni Olgan, 7v. kanssa. Ne ovat

ääriviivapiirrosta suoraan vartalossa. Ttämä on graafikon tapa ratkaista

ongelmaa. Koneella ompeleminen on stressaavan vaikeaa!?

Ystävä Espoosta, Tuula kutoo Riitalle villaliivin ja sukat. Riitalla

leikitään jo täyttä päätä. Sille katetaan omat astiat aamupöytään, se riisutaan nukkumaan mennessä ja puetaan uutta päivää varten.

Riitta lähtee RTG:n työhuoneelle vedostamaan grafiikan salkuun pieniä

töitä, luonnostellen Vanhan Rauman aihetta, sillä Riitta on asunut em.

Kaupnginosassa jo yli 30 vuotta. Tottahan kuva-aihe on tätä läheistä

maailmaa. Tuo essu oli nopea apu, ettei mekko vain likaantuisi.

Riitalla on siis salkussa vedoksia ja vähän muuta tarviketta.

Tämä oli monimuotoinen prosessi, leikki läheisten kanssa. Ertyisen

tärkeäksi nousivat keskustelut tuon pikku koululaisen kanssa siitä, miksi

tämä molla on tehty.

Kiitos kuuluu läheisilleni, myös itselleni, kun uskalsin lähteä osaltani

mukaan. Tarina on totta joka kohdassa. Oikeasti olen näet Riitta Maria, enkä

mikään Mari. Mariksi alettiin kutsua Kouvolan tyttölyseon ensimmäisellä

luokalla v. 1958