tiistai 30. kesäkuuta 2015

Kahviplantaasien prinsessa Papu

Keramiikkataiteilija Taru-Taina Noran

Papu, kahviplantaasien prinsessa 

oli taidenukkehuutokaupassa 30.6.-30.7.2015 ja kartutti rokotustiliä 40 eurolla


Papu on kotoisin Nicaraguasta, jossa tulivuoren purkaukset ovat tehneet maaperästä hyvin hedelmällisen. Siellä huikaisevan kauniiden vuoristomaisemien keskellä, aurinkoisilla rinteillä Papun esivanhempien perustama  kahvitila antaa niukan elannon Papun ja  hänen serkkujensa perheille.  Myös lapset joutuvat tekemään rankkaa työtä. Leikille ja koulunkäynnille ei jää riittävästi aikaa.


Aamu-Ilona Unelma


Käsityöläinen ja taiteilija Pirkko Lehtisen

Aamu-Ilona Unelma

 

oli taidenukkehuutokaupassa 30.6.-30.7.2015ja kartutti rokotustiliä 65 eurolla

 


Aamu-Ilona Unelma on suomalainen tyttö ja hän muistuttaa meitä aikuisia lapsen oikeuksista! Hänen hulmuava mekkonsa kertoo näistä tärkeistä asioista. Täällä Suomessa Aamu-Ilona Unelma voi käydä koulua, hän saa terveydenhoitoa, hänellä on aikaa leikkiä. Hänellä on oikeus ravintoon, lepoon, kasvatukseen, huolenpitoon, tasa-arvoon, suojeluun, kansalaisuuteen, nimeen.... Näin ei kuitenkaan ole kaikissa maailman maissa. Aamu-Ilona Unelma haluaa että kaikilla maailman lapsilla olisi hyvä olla ja turvallinen tulevaisuus! 
 


Jokainen meistä voi pienillä teoilla tehdä tästä maailmasta paremman. Lue lapsen oikeuksien sopimus   ja ole mukana Unicefin toiminnassa.



Nämä heinäkuun nuket ovat viimeiset tässä raumalaisten taiteilijoiden Unicefin hyväksi tekemässä kampanjassa, joka alkoi helmikuussa 2014. Tähän osallistui 28 taiteilijaa, mahtavaa!! On ollut ilo  olla mukana pyörittämässä tätä projektia yhdessä Taru-Tainan kanssa. Hän on tehnyt suurimman työn joten suuret kiitokset Taru-Tainalle! Tämä on ollut kivaa ja antoisaa!




Lapsen oikeuksien julistus

Lapsen oikeuksien julistus hyväksyttiin 20.11.1959. Julistus on hyvin yleisluontoinen, eikä sido valtioita oikeudellisesti. Vasta vuonna 1989 lapsen oikeudet kirjattiin valtioita sitovaksi YK:n lapsen oikeuksien sopimukseksi, jonka lähes kaikki maailman valtiot ovat ratifioineet. Julistuksen kymmenen periaatetta on sisällytetty sopimukseen.



Mikä on lapsen oikeuksien sopimus?

Lapsen oikeus esimerkiksi terveydenhuoltoon tai koulutukseen ei ole mielipidekysymys, vaan lapsen oikeudet on kirjattu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen, joka on valtioita sitova ihmisoikeussopimus.

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus.

                                                                                                                                  J.P.Grant, UNICEFin entinen pääsihteeri

lauantai 30. toukokuuta 2015

Pukusuunnittelija Erika Turusen Musetta von Plyymi

Suomen Kansallisoopperan pukusuunnittelija Erika Turusen 

Musetta von Plyymi 

oli taidenukkehuutokaupassa 30.5.-30.6.2015 ja kartutti rokotustiliä 90 eurolla


Kuvat Musetasta: Erika Turunen


Musetta Von Plyymi on katseita keräävä kohahduttava daami, jostakin vuosisadan alun glamurööseistä oopperatalojen kätköistä,.. Hän on nauttinut iltapäiväteetä itse Rudolf Valentinon kanssa, 
ja käynyt leninkiostoksilla Mary Pickfordin seurana. Mata Harin päiväkirjoista löytyy monta salaperäistä kertomusta heidän yhteisiltä Pariisin vuosiltaan,..

Hanki itsellesi hyvän asian puolesta palanen glamourin historiaa!


Erika ja Musetta



Kuvia valmistusvaiheesta:




Musetta aikoo pitää puheen
Lähdössä matkalle kohti Raumaa

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Kuvataiteilija ja judoka Merja Ala-Ollan Salla Tähtisilmä

Salla Tähtisilmäsai uuden kodin Miian luota ja tuotti UNICEFin rokotusohjelmaan 40 euroa. Kiitos Merja ja kiitos Miia!



Rakas harrastukseni judo inspiroi ompelemaani Unisef-nukkea Salla Tähtisilmää.  Judoharjoituksissa kaikki ovat tasa-arvoisia sukupuolesta, ammatista tai yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Judon kehittäjän japanilaisen Jigoro Kanon mukaan judon keskeinen teema on yhteisen hyvän periaate.  Harjoituskaveria kunnioitetaan ja kaikkien kanssa harjoitellaan tasapuolisesti.  Ylempi vyöarvo opastaa aina alempia vyöarvosta riippumatta. Unisefin nukkekampanjassa ”Molla ja maailman lapset” toteutuu myös yhteisen hyvän sanoma rokotuskampanjan muodossa.

Terveys ja puhtaus ovat yhteinen tärkeä asia. Judoharjoituksiin mentäessä pestään ja kuivataan kädet ja jalat aina pukukopissa ennen tatamille menoa. Samoin riisutaan korut, koska ne voivat vahingoittaa harjoituskaveria. Myös pitkät hiukset sidotaan kiinni. Sormien ja varpaan kynnet leikataan lyhyiksi. Hygienia on tärkeää kaikkien terveyden kannalta.

Salla sai nimensä turkulaisen ystäväni mukaan.  Tutustuin häneen harjoitellessani mustan vyön graduointiin. Salla sai hänen mukaansa myös siniset tähtisilmät sinisestä langasta, jossa on hopeista kimallelankaa mukana. Ompelin Sallalle judopuvun vanhasta kuluneesta judogista.  Kimonotyylinen judoasu eli judogi on hihoista ja kauluksesta niin vahva, että se kestää otteet heitoissa ja mattotekniikoissa. Jätin pukuun alkuperäiset kaulukset ja yläosan tikkaukset. Judogi puetaan päälle niin, että takin helma vasen puoli tulee oikean puolen päälle ja vyö kierretään kaksi vartalon ympäri. Tapa on peräisin Japanin muinaisesta soturikulttuurista.

Ompelin Sallalle pienet pistemäiset silmät ja suukkosuun steinernuken tapaan. Katsoja voi itse kuvitella sopivan ilmeen nukelle. Yritin myös saada pään kovaksi sekä vartalon ja varsinkin vatsan sopivan pehmeäksi, jotta nukke tuntuisi halattaessa luonnolliselta.

Salla Tähtisilmä on sukua Pienelle Intiaanitytölle ja Sammakkokuninkaalle.


Merja Ala-Olla

Kuvataiteilija, taidegraafikko, judoka

Puheenjohtaja Fudoshin Rauma ry

Keraamikko Szilvia Vihriälän Terhi Salava

Terhi Salava sai uuden kodin Kirsin luota ja tuotti 40 euroa UNICEFin rototusohjelmaan. Kiitos Szilvia! Kiitos Kirsi!





Terhi kertoi,  että hän tykkää kaikenkarvaisista ja jopa karvattomista koirista ja kissoista, iloisista täplistä ja hunajajogurtista, vanhoista pitseistä ja hiustenhoidosta sekä harvinaisista kahden euron kolikoista. Mutta kaikista eniten hän fanittaa pallukkapuita eli Terijoensalavia. Kyl Terhi o ihana!


Terhi Salava vierailulla Savipaja Elukassa:






 Szilvian keramiikkaa

tiistai 10. helmikuuta 2015

Keramiikka- ja kuvataiteilija Maija Kantasen Kirste


 Kirste

oli taidenukkehuutokaupassa 10.2.-10.3.2015 ja tuotti Unicefin rokotusohjelmaan 50 euroa. Kiitos Maijalle ja Katille!








Kirste-nukketyttö syntyi 27.1.2014 ja on nyt siis noin vuoden ikäinen. Nimipäivää vietetään 24.7.
Kirste on Hilk'a-nuken serkku. Hilk'a löysi jo kodin Raumalta ja Kirste tahtoisi myös tulla adoptoiduksi kivaan kotiin, vaikka kauemmaksikin.
Koska Kirste syntyi talvella, hänellä on lämpimät vaatteet yllään ja hän ulkoilee mielellään ja tykkää matkustaa pyörän tai auton kyydissä.
Kirste on vähän ujo, mutta hyvin utelias elämänmenosta.

Nimi löytyi saamenkielisestä almanakasta ja kasvot Kirste sai saksalaisen DaDa-taiteilijan Hannah Höch:in kuvakollaasista. Nukke on puettu kirppiksiltä hankituista kankaista tehdyillä vaatteilla.
Kirstestä on tullut rakas  ja on hieno asia että hän voi auttaa lapsia.

Raumalla 10.1.2015
Keramiikka- ja kuvataiteilija Maija Kantanen